Vanhan Kurimon historiaa

  1. Heikkisten aika
  2. Kunnalliskodin aika
  3. Talon pelastaminen, Vanha Kurimo Seura. Eu-hankkeen alkuunpano. Korjausrakentaminen.
  4. Näyttelyt

Kurimon tilan historia ja Heikkisten aika

Sana kurimo eli kurimus tarkoittaa vettä nielevää aukkoa maassa tai voimakasta pyörresilmää joessa tai meressä.

Kurimon tila perustettiin vuonna 1787. Se oli ns. riheetitila, väännös ruotsin kielen sanasta frihet. Tilaan kuului myös nykyinen Oilola.

Ämmän Ruukin perustaja, Hyrynsalmen kirkkoherra ja rovasti Johan Wegelius osti Kurimon maat ruukin käyttöön 1840-luvulla.

Kurimon Heikkisten kantaisä Pappilan renki Johan Heikkinen asettui asumaan Kurimo-Oilolan torppaan Rantalaan vaimonsa, pikka Anna Karhun kanssa. Heidän poikansa Henrik Heikkinen osti Wegeliukselta Kurimon tilan itselleen vuonna 1856 ja muutti asumaan Kurimonvaaralle.

Henrik otti vaimokseen Kaisa Tolosen ja Kaisa synnytti Henrikille 7 poikaa.

Veljeksistä toiseksi vanhin, Kaarle eli Kalle lunasti Kurimon itselleen heti vuoden 1880 jaon jälkeen. Kalle kosi Reeta Mäkeläistä Puolangan Hiltulasta ja Kurimon pihapiiriin alettiin toteuttamaan valtavaa rakennusurakkaa. Vuonna 1890 mennessä kaikki oli viittä vaille valmista, kunnes tapahtui hirveitä.

Kurimo paloi 22. heinäkuuta perustuksiaan myöten. Talon oli sytyttänyt tuleen piika nimeltä Elli; hän oli lastenvahtina, kun talon muu väki oli Haarapuron varressa niityllä. Selitykseksi teolleen Elli oli kertonut, että hänet yllytettiin tähän tekoon. Oikeudessakin käytiin, mutta asia jäi toteen näyttämättä.

Palon jälkeen purettiin riihi ja koottiin palaneen rakennuksen uunin ympärille. Riihipirtissä jouduttiin asumaan yli 8 vuotta, ennen kuin uuden päärakennuksen pirtti valmistui asuttavaan kuntoon.

Talon rakennustöitä jatkettiin vielä 1900-luvulla, ja molemmat päätykamarit olivat yhä keskeneräisiä, kun Kurimo myytiin kunnalle vuonna 1925.